Lehdistötiedote: MyData 2019 konferenssi avattu

– Facebook perui osallistumisensa, lasten digitaaliset oikeudet turvattava

Globaalisti kolmasosa internetin käyttäjistä on lapsia ja Suomessa lähes kaikki (97%) 9-17-vuotiaat käyttävät älypuhelinta jatkuvasti. Digitaaliset palveluntarjoajat kuitenkin sanovat usein, että heillä ei ole lapsia asiakkaina. Silti lasten henkilödataa kerätään, tallennetaan ja myydään ihan samalla tavoin kuin aikuisten dataa.

“Ei ole realistista ajatella, että vastuu lasten henkilödatan luovuttamisesta on vanhemmilla, koska nuorten käyttämien sovellusten määrä on niin suuri. Ratkaisu ei myöskään ole yksittäisten yritysten toimintaan vaikuttaminen, koska ongelma on systeeminen. Koko teollisuudenalaa täytyy auttaa muuttamaan toimintamallejaan.” sanoi Irene Leino, Suomen UNICEFin yritysvastuuasioiden päällikkö, tänään avajaispäivänä MyData konferenssissa.

Keskustelu lasten digitaalisista oikeuksista jatkuu huomenna.

Liiketoiminnan perustaksi avoimuus ja luottamus?

Facebookin, Googlen ja muiden vastaavien yhtiöiden liiketoiminta perustuu siihen, että ne keräävät valtavasti henkilödataa.

Viime vuosina on paljastunut useita kertoja, että teknologiajätit ovat jakaneet ja käyttäneet asiakkaidensa henkilötietoja ilman suostumusta. Yhdessä tunnetuimmista tietovuodoista Cambridge Analytica -yhtiö oli käyttänyt miljoonien Facebook-käyttäjien arkaluontoista dataa vaikuttaakseen vaaleihin.

Tänä vuonna myös Facebookin edustajan oli tarkoitus saapua konferenssiin keskustelemaan siitä, miten ihmisten luottamus verkkopalveluihin palautetaan. Keskusteluun osallistuivat kuitenkin ainoastaan Cambridge Analytica tutkinnat aloittanut toimittaja Carole Cadwalladr, toimittaja Jessikka Aro, MyData Globalin toimitusjohtaja Teemu Ropponen, matemaatikko ja data-aktivisti Paul-Olivier Dehaye.

“Olemme kokeneet Englannissa poliittisen romahduksen, ja siemenet siihen kylvettiin Facebookissa vuonna 2016. Meillä vieläkään ole yksityiskohtia siitä, mitä todella tapahtui. Kaikkiaan 12 parlamenttia on pyytänyt Facebookilta vastauksia saamatta niitä. Kohteliaan keskustelun aika on ohi”, toteaa palkittu The Guardianin toimittaja Carole Cadwalladr.

MyData Global haluaa kääntää valtarakennelman päälaelleen. Verkon käyttäjillä tulisi olla valta siihen, mitä tietoa hänestä kertyy, ketkä sitä varastoivat ja mihin sitä voi käyttää.

Lisätietoa:

MyData Global ry on Suomessa päämajaansa pitävä kansainvälinen palkittu järjestö, jonka tarkoituksena on parantamalla ihmisten omia henkilötietojaan koskevaa itsemääräämisoikeutta ja auttaa luomaan uutta liiketoimintaa henkilötiedon eettiseen hyödyntämiseen perustuen. Järjestö perustettiin marraskuussa 2018 ja sen jäseninä yli 90 organisaatiota ja noin 600 yksityishenkilöä, yli 40 maasta ja kuudesta maanosasta. MyData Global -järjestö pyrkii vaikuttamaan digitaalisten markkinoiden kehitykseen, jotta yksilöiden digitaaliset oikeudet tulevat huomioiduksi paremmin.